Frendy toimii Lahden konservatorion IT-osastona

Lahden konservatorio Concis on suuri musiikin oppimiskeskus ja musiikkioppilaitos, jolla on runsaat tuhat oppilasta. Lahden konservatorion toiminta koostuu musiikin ammatillisesta koulutuksesta sekä musiikin perusopetuksesta. Konservatorio tekee yhteistyötä oppilaitokselle tarpeellisten IT-palveluiden hankinnassa Frendyn kanssa.

– Frendy tuottaa kaikki tarvitsemamme IT-palvelut ja auttaa meitä aina koneiden hankinnasta sekä ohjelmistojen asennuksesta alkaen. Jos tulee häiriötekijöitä, saamme heiltä hyvin nopeasti tarvitsemamme avun, kertoo Lahden konservatorion rehtori Eero Pulkkinen.

Etua palvelun paikallisuudesta

Frendyn paikallisuus on osoittautunut konservatorion toiminnan kannalta tärkeäksi eduksi.

– Palvelun paikallisuus on meille tärkeää, jotta saamme tarvittaessa lähitukea hyvinkin nopealla aikataululla. Etätukikin meillä on toki käytössä, mutta toisinaan tulee vastaan sellaisia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi vaaditaan ihminen paikan päälle. Lähituessa Frendy on ollut parempi kuin yksikään aiemmista toimittajistamme, toteaa Eero Pulkkinen.

Muuttuviin tarpeisiin on pystytty vastaamaan

Uudessa etätyöskentelymallissa on auttanut erityisesti sähköinen kalenteri sekä tilojenvarausjärjestelmä.

­­– Siirryimme nopeasti etätyöskentelyyn, ja siinä on suuresti auttanut sähköinen kalenteri sekä tilojenvarausjärjestelmä. Konkreettisena yhteistyön hyötynä on ollut se, että kaikki on toiminut hyvin eikä konservatorion toimintaan ole tullut katkoja sen takia, että olisi jouduttu odottamaan IT-asioiden kuntoon laittamista, kertoo Eero Pulkkinen.