IT-ulkoistusta rennoilta ja osaavilta kavereilta

Sijoitusasunnot.com:in markkinointipäällikkö Ville Tuure ei peittele tyytyväisyyttään Frendyn asiakkaana. IT-kumppanin etsinnässä vaakakuppi kallistui Frendyn puoleen heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien.

—Frendyn myyntikaveri oli tosi hyvä. Hän ymmärsi heti, millaisia palveluja tarvitsemme, ja tarjosi esimerkiksi matkatyöläistemme laitteiden turvaksi laitehallintaa, jota en itse ollut osannut edes ajatella. Myös tietoturvaosaaminen vakuutti heti ensi istumalta, ja tuli tunne, että jos tämä kaveri pysyy meille nimettynä yhteyshenkilönä jatkossakin, niin ilman muuta ollaan mukana! Ville Tuure muistelee.

Sijoitusasunnoilla oli pari isompaa kokonaisuutta, jotka haluttiin ulkoistaa Frendyn hoitoon:

—Jengin tehdessä töitä toimistolla isona tiiminä, on toki kätevä pyytää työkaverilta apua tietokoneongelmiin, mutta samalla siinä aina keskeytyy kahden hengen työt. Ja sehän ei tietenkään ole hyvä juttu, koska työ ei silloin tuota eikä firmalle jää rahaa pöydälle. Kaipasimme siis ulkopuolista tukea avuksi niihin tilanteisiin, kun kone sanoo error.

—Toiseksi kaipasimme apua laitehankintoihin. Jos uusi tyyppi aloittaa töissä, niin ensimmäiseksi pitää lähteä ostamaan sopivia työvälineitä. Liikkeiden kiertelyyn kuluu päivä-pari, ja jos sitten hankinnan tulos eli perus markettikone käytössä kuumenee eikä sille saada järkeviä tietoturvajuttuja, niin aikaa hukkaantuu ylimääräiseen touhuun aivan liikaa. Toiveena oli kumppani, jolle voisi ilmoittaa, mitä uusi työntekijä tarvitsee, ja välineet toimitettaisiin toivotunlaisina ja valmiiksi asennettuina, summailee Ville Tuure.

Toimivaa tukea ja vaivattomat laitehankinnat

—Frendyn kanssa toiveet ovat täyttyneet. Kuumalinja eli tuki toimii loistavasti. Tietokonepulmissa ei enää tarvitse keskeyttää sen miljoonakauppoja vieressä tekevän kollegan työtä, vaan voi katsoa hiirimatosta Frendyn tuen numeron, ja joku osaava kaveri sieltä ratkaisee ongelman näppärästi etähallinnan avulla.

—Halusimme nimenomaan IT-tuen, jossa puheluihimme ja sähköposteihin todella vastataan, ja sellaisen myös saimme. Meille on tärkeää, että tuki tulee myös paikan päälle. Nyt esimerkiksi uuden työntekijän aloittaessa meillä, voi Frendyn tyyppi tulla kädestä pitäen neuvomaan alkuun tietokoneen kanssa. Frendyn kaverit puhuvat sekä koodia että ihmistä, ja se on erittäin hyvä juttu, sillä meidän porukka puhuu vain ihmistä, Ville Tuure nauraa.

—Saamme Frendyltä tuen myös Mac-laitteille, joka on oikein tervetullutta, sillä yli puolet meidän jengistä on Apple-käyttäjiä, jatkaa Ville tyytyväisenä.

Myös laitehankinnat sujuvat Sijoitusasunnot.com:lla nyt kätevästi, sillä Frendy hankkii toiveiden mukaiset välineet uudelle työntekijälle ja toimittaa ne valmiiksi asennettuina halutulla aikataululla. Kenenkään työaikaa ei enää tuhlaannu kaupoissa kiertelyyn ja puutteellisesti toimivien laitteiden kanssa pelaamiseen. Tuen ja laitehankintojen lisäksi Frendy tarjoaa Sijoitusasunnoille näppärät ja tietoturvalliset Microsoft 365 -palvelut, ja yrityksen laitteet on liitetty Frendyn laitehallinnan alle.

”Meistä on huolehdittu tosi hyvin”

Sijoitusasunnot.com:in porukka ja Ville Tuure ovat todella tyytyväisiä Frendyn palveluihin ja tapaan, jolla heistä pidetään huolta. Aivan erityisen hatunnoston ansaitsee henkilökohtainen palvelu.

—Jos minua ihmetyttää joku asia, niin voin soittaa omalle yhteyshenkilöllemme tai tutuille teknisen puolen kavereille, olkoon kysymys mikä vaan. He ovat aina valmiita palvelemaan ja antamaan aikaansa joustavasti, mikä on tärkeä bonus. Nämä kaverit pystyvät palvelemaan vielä extraa jo hyvän palvelun päälle. Koen, että meistä pidetään huolta, markkinointipäällikkö hehkuttaa.

—Jos pomoni kysyy minulta ”Hei Ville, onko tuossa joku riski, kun porukka on työpuhelimilla kaiken maailman sovelluksissa?”, voin kertoa pomolle, että asiantuntijan mukaan kyseiset sovellukset on ok. Kiitos Frendyn pojille, mun toiminta näyttää pomon silmään hyvältä, ja se lämmittää mua, jatkaa Ville Tuure humoristiseen tyyliinsä.

Työntekijät tykkäävät kovasti tutuista kavereista ja ripeästä tavasta hoitaa asiat kuntoon. He niittävät kiitosta myös taidostaan puhua asioista ymmärrettävästi ja käytännönläheisesti, mikä ei IT-alan ammattilaisten kohdalla aina ole itsestäänselvyys.

Ville Tuure kehuu tapaa, jolla Frendy puolelta asiakkuutta hoidetaan. Yhteyttä otetaan ja tapaamisia sovitaan rennosti molemmin puolin tarpeen mukaan, ja sellainen istuu Sijoitusasunnot.com:in maailmaan mainiosti. Ja jos joskus on ollut jotain pientä huomautettavaa, on kaikki aina hoidettu hienosti järjestykseen.

Tulevaisuudessa Frendyn tulevaan verkkokauppaan vakioidaan Sijoitusasunnoille parhaiten sopivat laitteet, ja näin laitetilauksien tekeminen helpottuu vielä entisestään.

—Sijoitusasunnot.com:lla on tavoite kasvaa tosi kovaa jatkossakin, ja luotamme siihen, että Frendy IT-kumppanina pysyy kasvussa mukana, Ville Tuure lausahtaa lopuksi.

Sijoitusasunnot.com

Sijoitusasunnot.com Group Oyj on vuonna 2011 perustettu jyväskyläläinen kiinteistöalan yritys. Yritys ostaa ydinliiketoimintanaan kokonaisia kerrostaloja ympäri Suomen, ja myy ne eteenpäin sijoittajille joko ostohetken kunnossa tai täysin saneerattuina.

Tärkeintä Sijoitusasunnot.com:ille on tuottaa arvoa sijoittajille. Tämä voi tapauskohtaisesti tarkoittaa esim. alhaisia myyntihintoja, erinomaista vuokratuottoa tai valmiiksi rahoitettuja kohteita. Ostettavat kohteet tutkitaan huolellisesti, ja myyntimateriaaleissa pyritään avaamaan tarkkaan ne asiat, minkä vuoksi Sijoitusasunnot.com:n mielestä kyseessä on hyvä sijoitus. Pyrkimyksenä on tarjota aina julkisia markkinoita parempia vaihtoehtoja.

Sijoitusasunnot.com harjoittaa myös sijoitusasuntoihin erikoistunutta kiinteistövälitystoimintaa omistamansa Kauppa Käy LKV:n kautta, kiinteistöjen jalostus- ja saneeraustoimintaa omistamansa Rajape Oy:n kautta sekä pitää myös yhtiön omassa taseessa kiinteistöjä tuomassa yhtiölle vuokratuloa.