Frendy on Kauppalehden Kestomenestyjä 2025–2026


Kestomenestyjä-sertifikaatti kertoo yrityksen vakaasta ja pitkäjänteisestä toiminnasta. Arvioinnissa tarkastellaan yrityksen taloudellista suorituskykyä kuudella eri osa-alueella, joiden perusteella muodostetaan kokonaiskuva yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja riskitasosta.

Frendylle tunnustus on ennen kaikkea osoitus siitä, että kasvua ja kehitystä on pystytty rakentamaan kestävälle pohjalle.

”Menestys ei synny sattumalta. Menestyjä-statuksen saavuttaminen on jo hieno tunnustus, mutta sen saavuttaminen kahtena vuonna peräkkäin kertoo ennen kaikkea pitkäjänteisestä työstä. Tämä on koko Frendyn yhteinen onnistuminen ja kiitos kuuluu frendyillemme, jotka tekevät joka päivä töitä asiakkaidemme onnistumisen eteen.”

Mikko Peltonen, toimitusjohtaja, Frendy Oy

Vakaa kumppani asiakkaidemme rinnalla

Asiakkaillemme Kestomenestyjä-tunnustus kertoo ennen kaikkea siitä, että Frendy on vakaa ja pitkäjänteinen IT-kumppani. Kun yhteistyötä rakennetaan vuosiksi eteenpäin, kumppanin toimintakyvyllä, jatkuvuudella ja kyvyllä kehittää palveluitaan on merkitystä.

Frendyn tavoitteena on tehdä IT:stä selkeää ja tietoturvallista sekä auttaa asiakkaita modernin tietotyön, pilvipalveluiden ja tietoturvan kehittämisessä. Frendyllä on yli 4 000 palveluasiakkaan luottamus, ja yhtiö tarjoaa IT-palveluita valtakunnallisesti Suomessa.

Kestomenestyjä-tunnustus tukee samaa ajatusta: asiakkaamme voivat luottaa siihen, että heidän IT-kumppaninsa toimintaa rakennetaan pitkäjänteisesti myös tulevaisuutta varten.

”Asiakkaille tämänkaltaisen tunnustuksen tärkein viesti on jatkuvuus. Haluamme olla kumppani, johon voi luottaa tänään ja tulevaisuudessa. Vakaa pohja antaa meille mahdollisuuden kehittää osaamistamme ja palveluitamme jatkuvasti asiakkaidemme tarpeiden mukana.”

Mikko Peltonen, toimitusjohtaja, Frendy Oy

Miten voimme parantaa sinun liike-elämänlaatuasi? Soittele tai laita viestiä!